lauantai 7. huhtikuuta 2012

Puuhastelukaappi #3

Löysin kirpputorilta lisää hyödyllisiä säilytysratkaisuja. Neljän moduulin paperiteline lähti mukaani vain kahdella eurolla. Oli pakko käydä ns. oikeassa kaupassa katsomassa kuinkapaljon mahdoin säästää. Huh! Halvin versiokin maksoi jo reilun 2€/moduuli. Hyvä, että moinen kapistus oli jollekin tarpeeton ja satuin löytämään sen.
Mukaani samalta reissulta löytyi muovinen kortistolaatikko, jonne mahtuu kätevästi cd -kotelot tekstileimasimineen. Loput leimasimet löytyvätkin kansioista valokuva- ja keräilykorttitaskuista. Säilötty siis tavalla, joka on todettu hyväksi niin monen askartelijan taholta.

Pienet kirjoistuskoneen mustenauhat tai oikestaan niiden kotelot (joista kerroin aiemmassa tekstissä) paljastuivatkin erittäin hyödyllisiksi. Ne ovat halkaisijaltaan 6,5cm ja paksuudeltaan n. 2cm ja niiden kannet ovat yllättävänkin tiiviit. Sopivat siis täydellisesti nippeleiden säilytykseen. Mietin vain miten saisin purkit pysymään järjestyksessä ja helposti saatavilla.
Sain jymyidean jälleen kerran Askartelutilan linkistä. Videolla kerrottiin tämän tavan olevan kätevä kimalleliimoille, mutta näppäränä likkana sitä hieman jalostin.


Väsäsin siis nipelitaulun.
Liimasin itsekiinnittyvää tarranauhaa purkin pohjaan ja tukevaan pahviin halutuille paikoille. Huomasin kuitenkin, että mikäli purkissa olisi jotain painavaa, kuten vanhoja avaimia tai se olisi täynnä, niin kannet aukesivat itsestään. Sen välttääkseni nidoin reunoille kumilankaa, joka kulkee purkkien ylitse. Testasin kääntelemällä, heiluttelemalla ja viimein villisti ravistamalla ja hyvin toimii.
Kiinnitykseksi laitoin kulmiin purjerenkaat. Niistä komistus saa killua kapeamman kaapin ovessa olevista koukuista. Näitä tein kaksin kappalein ja mikäli ne täyttyvät nopeasti, niin onneksi materiaaleja on vielä ainakin yhteen tauluun.



Jotain etiketin tyntää taitavat kuitenkin kaivata....hautomon juttuja.
Idea toimii varmasti myös mulle pikkupurkeille ja on erinomainen, kun kaikki mahdollinen tila on käyttettävä hyödyksi. Hieman kiinnitystä muuttamalla saisi taulun vaikkapa henkarille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...