maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Sain Katilta, blogista Hipsulaisen helmeilyt, haasteen. Kiitoksia!
Haasteessa on tarkoitus kertoa niistä asioista, jotka tuovat hyvää mieltä ja hymyn kasvoille. Listaukseni ei ole missään järjestyksessä, mutta jokainen niistä tuo sen innokkaan, lämpimän tunteen omalla tavallaan.

  1. Kevät aurinko - En pidä talvesta kovinkaan paljon ja vielä vähemmän lumesta ja kylmästä. Siksipä lämmittävä aurinko tuo mieleeni kaikki ne ihanat kesäiset muistot ja kertoo uuden kesän tulosta. Se jos mikä hymyilyttää.
    Kun käy kauniina päivänä kävelyllä(vielä kun maa on liukas), on tirkisteltävä ns. myyräkatseella kulkureittiä ja kuljettava haparoiden eteenpäin. Se on huvittavan näköistä ja huomaan nauravani jopa itselleni.
  2. Meidän lisko - Pitkän tavisen uinailun jälkeen parta-agamaneitimme, Jorma, piristyy ja sinkoilee vimmatusti ympäri terraariota. Tuo kaveri ei ole terävin kynä penaalissa, mutta huvittaa silti toikkaroinnillaan. En vain osaa ajatella samoin, kuin jotkut "lievästi" tärähtäneet, että liskot hallitsisivat koko maailmaa. Joopa joo!
  3. Käsityöt/askartelu - On hienoa, kun pääsee aloittamaan työn, josta on vahva visio. Vielä, jos saa tehdä sen ilman keskeytyksiä ja lopputulos on alkuidean mukainen. Siitä tule kerrassaan hyvä mieli ja saattaa pieni ylpeyskin nostaa päätään.
  4. Kirppari löytö - Innostun hurjasti, jos löydän kirpparilta jotain mitä olen pitkään etsinyt ja vieläpä edullisesti. Viime aikoina en ole aikatauluni puolesta monestikaan päässyt koluamaan kirppareita. Odotan kuitenkin hurjasti tulevia reissuja, jospa mukaan tarttuisi muutama hame kesää varten. Viimeisin jymy löytö, josta ilahduin suuresti oli  hurja läjä nappeja. 
Hyvän mielen -haasteeseen kuului myös viiden bloggaajan haastaminen.
Tässä he tulevat perusteluineen:
Cakers - Olet mietteissäni silloinkin, kun välillämme on aikaa tai matkaa.
Tankku Leimailee - Vasta hiljattain toit hyvää mieltä minulle postipojan avustuksella.
Lämmin Hellä Pehmoinen - Järjestämäsi kirppisvaihdot innostavat ja kohta on taas aika availla paketteja.
Ankortit - Huikeat korttisi ilahduttavat suuresti ja saavat tälläkin päässä sormet syyhyämään.
Hupsistarallaa - Tapasi kertoa/kirjoittaa asioista on niin mukaansatempaava, etten voi kuin seurata blogiasi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ihana ihminen ja uusi tuttavuus - laitan eteenpäin kuhan kerkeen--
    Kaunista kevättä sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Minullakin on sinulle jotain blogissani :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...