lauantai 28. tammikuuta 2012

Laukun tarve

Käväisin aamutuimaan kirpparilla etsiskelemässä laukkua. Tarve oli mustalle, pienellä, läpälliselle laukulle. Valitettavasti sitä ei sattunut kohdalle, mutta niinhän se on, että harvoin kirpparilta löytää juuri sen etsimänsä. Muita juttuja kyllä löytyi.

Peltinen teepurkki, josta sain oitis idean tehdä itselleni säästöpankin. Olen ajatellut jo pitkään, että voisin pitää harrastusrahat erillään arjen "kassasta". Etiketit vain pois ja reikä pohjaan, niin luulempa, että tuosta tulee ylösalaisin käännettynä ihan kelpo rahasto.

 Löysin myös kuva-albumin, jonka kansiin ihastuin täysin. Välilehdetkin olivat vielä tallella. Muutama levy lähti myös mukaan. Nämä ovat niin naarmuisia, etten usko niiden enää soivan, mutta enköhän niistä jotain jännää kehitä. Hautomossa siis hyrrää.



Paras löytöni oli kuitenkin saapikkaat. Katselin viime syksynä vanhoja talvikenkiäni ja totesin niiden joutavan kaatopaikalle. Tähän päivään mennessä olen hiihtänyt ulkosalla perus lenkkareissa, mutta nyt sekin muuttuu. Nappasin mukaani hurjaan 4,50€ hintaan kauniit nahkaiset saapikkaat. Minä sitten niin pidän luistinnauhoituksesta ja siitä, että jalka näyttää sirolta. Näistä löytyy molemmat ominaisuudet ja kokokin on juuri sopiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...