lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen ripaus makua

Potkin itseni eilen saavuttamaan edes jotain. Jotain, mikä on roikkunut jo pitkään hautomossa enkä ole saanut sitä tehdyksi. Kaikki tarpeet ovat olleet valmiina ja käden ulottuvilla jo useita kuukausia, mutten ole ryhtynyt toimeen(jostain kumman syystä). Nyt vihdoin sain sen tehtyä.

Nimittäin maustepurkit ovat kaivanneet uudistusta jo tovin. Halusin yhteinäisen näköisen lopputuloksen, koska keittiön maustehylly on avoin ja avoin on koko keittiökin. Tahdoin hyvin yksinkertaista ja siistiä ja eroon erikokoisista (erivalmistajien etiketein varustetuista) purnukoista.
Rupeaman alussa yllätyin suuresti, kuinka paljon uusilla maustepurkeilla on hintaa. Eihän hinta ole hirmuinen, jos on tarkoitus ostaa vain kaksi purkkia. Nopea silmäys nykyiseen valikoimaan paljasti kuitenkin reilu 20 makua, jotka kaipasivat purkkia. Kukkaroa olisi saanut avata tarpeettoman paljon. Sisäinen Roope ankka kurkisti päätään ja totesin: "Tämä ei ole väärä paikka säästää."

Keräsin pilttipurkkeja ystävieni avustamana, putsasin ne ja maalasin korkit mustiksi. Vinkki inhottavien liimajämien poistoon on sytytin-/zippobensiini. Haisee kyllä, mutta liuottaa liiman hyvin ja haihtuu nopeaan.
Annoin tulostimen laulaa etiketit, jotka olin väsännyt käyttäen The Graphics Fairy blogista löytynyttä kehystä. Samaa käytin myös keittiöön tulleessa tekstitaulussa, jonka tein syksyllä savityökurssilla. Tämän pienen uudistuksen myötä sekin pääsi paikalleen ylähyllylle.
Etiketit kiinni ja täyttelemään purkkeja. Pitänee vielä käydä kaupan kautta, jotta kaikki purkit saavat sisältöä, kun kauan kestäneen projektin aikana olivat päässeet loppumaan.





Homman tehtyäni huomasin, ettei siihen mennyt aikaa, kuin muutama hujaus. Lausuin siis pari valitua sanaa saamattomuudelleni. Lopputuloseen olen kuitenkin kovin tyytyväinen.
Ylähyllylle eksyi muutama muukin astia koristukseki. Mustaa, valkoista ja ripaus punaista.


3 kommenttia:

  1. No kas miten taas yksinkertainen idea toteutettavaksi! Hyvännäköinen lopputulos! Itse oon edelleen koukussa kohodymon teksteihin ..itse saattaisin toteuttaa purnukat sen avuin :)

    VastaaPoista
  2. Olisin luultavasti tehnytkin nuo tekstit dymolla, jos siitä vanhasta rakkineesta ei olisi loppunut teippi. :)
    Uumoilen vielä hyllyyn yhtä pientä pulloa kokonaisuuden "naurattajaksi". Kun sen löydän, niin bloggailen selvennykseksi.

    VastaaPoista
  3. On tosi kivan näköisiä.Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...